Tatteja, mustikoita ja muita mukavia yllätyksiä

Kesä oli ollut pitkä, pimeä ja sateinen. Vettä norunut aamusta iltaan, kesäkukat homeessa terassilla, grilli suojapeittonsa alla kuin sureva leski. Vaimon nurkumiseen kyllästyneenä päätin;  Nyt nokka kohti pohjoista.  Lappiin siis.

Lieneekö ollut välit kunnossa yläkertaan, kun perillä Saariselällä paistoi aurinko.  Paistoi niin, että silmiä häikäisi. Loppui muijankin huuto ja poru.

Ei painanut matka, ei ajetut kilometrit. Tunturiin ja jänkhälle patikoimaan piti päästä heti .Leppoisa reissu, nuotiokahvit puronvarren tulipaikassa. Kuukkelit kerjuulla kuten aina ennenkin.  Lapin kesä tarjoilemassa parastaan.  Kaikki, mitä matkailumainokset lupaavat. Ja jotain enemmän…Vaimo virkistyi hetkessä.   Ei iniseviä hyttysiä, ei pureskelevia paarmoja.   Maariankämmeköitä, lapinliljoja, suopursuja.

Tulipaikalta palailtiin auvoisin mielin.  Siten se alkoi!

TATTEJA, TATTEJA, karjui vaimo.  Muutama lapintiainen lensi säikähtäneenä sijoiltaan. Eipä ollut sieniveitsiä, ei pärekoppaa, mutta vaimo painoi pitkin kangasta kuin kiimainen poro. Kaivelin repusta sille muovipussin ensihätiin. Saapastelin sitten kaikessa rauhassa muijan perässä niitä näitä pohtien.  Melkein potkaisin polulle osunutta männynkäppänää ja pysähdyin niille sijoilleni.

Siinä niitä oli – pippurinruskeita, kaunislakkisia, pullea jalkaisia herkkutatteja. Niistä meikäläinen muuta ymmärtänyt, että kallista ja hienoa herkkua!

Ainakin joku lehti oli kirjoittanut vai oliko peräti ollut televisiossa. Näitä tattijuttuja. Poikkaisin puukolla pallerot talteen ja sulloin ne repun pohjalle. Tästähän riemu repeää, ajattelin ennenaikaisesti.

Aurinko heloitti sen näköisenä, ettei menisi mailleen vielä moneen viikkoon.

Uuvahtaineina rämmimme takaisin majapaikkaan. Korkkasin oluet ja ajattelin saunaa.

Nyt alkaa tattien putsaus ja varsinainen työ, ilmoitti muija levitellessään saaliimme sanomalehtien päälle mökin terassille.

Nälän torjumiseen vedoten sain luvan poistua tatti-työmaalta hetkeksi.  Vaimokin totesi tyytyväisenä, että lähellä on Kuukkeli-kauppa. Sinne siis. Matkalla kauppaan huomasin kylpylän kyljessä pizzerian. Tilasin nopean poroburgerin ja oluen. Ja maistuiko! Kiireesti jatkoin matkaa kauppaan vaimon ostoslistaa silmäillen. Kermaa, voita, sipulia. Leipää ja juustoa. Ei sentään leipäjuustoa.

Kaupan sisäänkäynnissä odotti yllätys. Alko! Saadaan siis tateille arvoistaan palanpainiketta. Kyllä nyt selänpesijä ilahtuu, tuumasin ja nakkasin koriin vielä pullon kuohuvaa.  Vihellellen palailin kantamusteni kanssa kämpille. Tatit oli siivottu, pilkottu ja palasteltu. Osa pakkaseen ja loput pannulle, kuulutti vaimo punaposkisena ja tyytyväisenä kerrankin.

Saunottiin ja ihailtiin edelleen korkealla koreilevaa aurinkoa. Metsäisen muheva tuoksu tunkeutui sieraimiin kuin muisto mummolasta. Tattimuhennos ja puikulaperunat maistuivat paremmalta kuin sininen lenkki tai joulukinkku ikinä. Viinikin kelpasi, nurinaa ei kuulunut. Vaimo näytti ihan kauniilta. Laitoin Souvarit soimaan.

Kolmantena päivänä tattijahti sai huipentumansa. Toivoin jo sadetta. Muija ei muuta nähnyt kuin tatteja. Illat niitä siivottiin. Onneksi olin ottanut Kuukkeli-kaupalta paikallisia lehtiä. Teerenpesässä olisi naistentanssit, nytkin vaikka elokuussa ei ollut edes turisti-aika.

Yllättävän helposti sain vaimon ylipuhutuksi. Tarjoilin saunan jälkeen vähän kuohujuomaa, kello oli jo paljon. Mutta nyt oltiin Lapissa, missä aurinko paistoi illallakin viistosti, punaten kauniisti tunturien kupeet.

Teerenpesässä ei ollut tungosta, ei tietenkään kauniina elokuisena iltana. Levytanssit ja silvuplee.

Olutpuolella oli sentään porukkaa ja pakkasimme itsemme vilttihattuisen vanhemmanpuoleisen herran seuraan.  Osku-perkele, hän esitteli itsensä! Kullankaivaja luojan armosta. Juttu luisti ja ilta lopultakin hämärtyi. Nuori pariskunta oli viihtynyt kauan parketilla ja palasi Oskun ja meidän seuraamme. Juteltiin niitä ja näitä. Osku tunsi pariskunnan hyvin entuudestaan. Supisivat keskenään salamyhkäisesti, Osku imi piippuaan ja hykerteli, taisi lauleskellakin.

Tulisitteko huomenna todistajiksi, Osku on jo lupautunut?! Siis Kappeliin, vihkiäisiin. Tasan kello kolmetoista, täsmensi morsian. Muija meni sanattomaksi kerrankin! Tottakai tullaan. Että vihille oikein, tuumasin. Otettiin siinä vielä pari kierrosta ja naureskeltiin, mitä kaikkea se lapinhulluus teettää…

Ajattelin, että olipa mukava vitsi ja illanpiristys, tämä hääjuttu.

Siis kello kolmetoista, huuteli morsian lähtiessämme keveästi keinahdellen.

Aamulla muijaa nukutti. Kaivoin autonperältä virvelin ja valitsin vieheitä. Jospa tänään pääsisi Inarille kalaan. Keittelin puuroa, levittelin leiville kylmäsavuporoa, tuuppasin kahvinkeittimen horisemaan.

Muija heräsi kahvin tuoksuun. Tankkasi aamiaista kahden edestä, hymyili, venytteli kuin kissa kuutamolla. Alkoi kähertää tukkaansa ja maalata naamaansa. Tateista ei puhunut mitään. Hengähdin helpotuksesta, Inarijärvi souteli sielussani.

Sinne Kappeliin mennään sitten ajoissa! Muija oli tällännyt itsensä, miten nyt niissä oloissa voi. Onneksi otettiin tanssivaatteet mukaan, hän huokaili. Hyvästi kalareissu, tuumin ja vedin vaimon määrämän kauluspaidan ja ykkösfarkut päälle.

Saariselän kaunis kappeli on rakennettu kaukonäköisesti riittävän isolle tontille, hieman erilleen kylän hulinapaikoista. Jo kaukaa näimme Osku-perkeleen pyhäpuvussaan Kappelin edessä seuranaan – kukapa muu kuin kylän kanttori. Nyt alkoi jo meikäläistäkin jännittää, taisi muija olla oikeassa. Häihin tässä ollaan menossa!

Kotvan kuluttua paikalle saapui morsiuspari. Morsian erikoisessa, kauniissa puvussa, kukkia hiuksissaan. Sulhanen vakavana tummissaan. Turhia jorisematta me kolme häävierasta ja todistajaa astuimme kappeliin. Kantttori soitti häämarssin, pastori puhui kauniisti. He saivat toisensa. Jonkun kyyneleen saatoin sipaista poskeltani. Myöhemmin muija väitti, että kaikki itkivät. Niin kaunista, niin koskettavaa häätilaisuutta ei kuulemma ole nähty. Osku-perkele otti valokuvia, mutta kyllä vanha kullankaivajakin herkisteli ainakin salaa nenäliinaansa. Morsiamen hääkimpussa kullankeltaiset kukat tärisivät häämarssin ja onnellisten huokausten tahdissa.

En nyt varsinaisesti ollut nälkäinen, mutta hääparin yllättävä kutsu häälounaalle kruunasi kyllä koko seremonian. Paikallisessa hotellissa tarjoiltiin lohta, poroa ja puikulaperunaa kaikilla höysteillä. Kyllä maistui tattikuurin jälkeen! Tuhdin häälounaan jälkeen, paluumatkalla, reitille osui onneksi paikallinen panimoravintola. Sen verran pyörryksissä ja kokemuksestamme soikeana oli vaimokulta, ettei kieltäytynyt tervasnapsista. Enkä minä kahdesta! Panimoravintolan hämyisessä tunnelmassa, saimme rauhassa kerrata uskomattoman päivän tapahtumia.

Tunnelmallisen päivän kääntyessä kohti iltaa, olisin laittanut puita saunan uuniin. Mutta, kiuas lämpiääkin vain sähköllä. Vaimokultaa ei näy, ei kuulu. Ilta-aurinko paistaa ja paistaa. Olen heittänyt kipakat löylyt jo moneen kertaan, kun lopulta kuuluu hersyvä nauru. Tupa täynnä akkoja! Tule nyt katsomaan. Löytyi mustikoita ja löytyi tuttuja. Naapuritkin ovat tulleet Lappiin!

Ja kaikilla tietenkin pärekopat täynnä. Tatteja! Mustikoita!

Huomenna kulta mekin lähdetään mustikkajahtiin, kailotti vaimo innoissaan. Meikäläinen pakeni takaisin saunanlauteille!

Tarinaa nimimerkillä KOPPELO

Mainokset
Tietoja

http://saariselka.com

Kategoria(t): Pohjois-lappi, Saariselkä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat
Arkistot
Flickr: Saariselka
%d bloggers like this: